Punttipirkot - treeniblogi kertoo siskosten Monan ja Ninan treenaamisesta sekä pyrkimyksistä terveellisempään elämäntapaan. Tavoitteenamme on saada liikunnasta iloa ja energiaa, hyvinvointia sekä pyrkiä pysyvään terveellisempään elämäntapaan. Tervetuloa seuraamaan blogiamme! :)
maanantai 4. maaliskuuta 2013
Banaanipannukakku
Eilen teki mieli iltapalaksi jotain herkkua ja muistelin, että Nina oli tehnyt aiemmin jotain banaanipannaria. Lähetinkin viestiä Ninalle Thaimaahan ja sain reseptilinkin. Nam!! Tuli todella hyvää, vaikka ohjeessa ei ollut lainkaan rasvaa eikä sokeria. Makeus tuli banaanista ja tietenkin oman maan mansikoista ja vadelmista sekä jäätelöstä (jota tuli annokseen ehkä hieman överisti, kuten kuvasta näkyy!). Suosittelemme kokeilemaan! Alkuperäinen ohje löytyy myös täältä. Itse tein vain puolikkaan annoksen pyöreään silikonivuokaan ja se oli ihan riittävä.
Uunipellillinen
*3 dl grahamjauhoja
*1 dl kaurahiutaleita
*½ dl kauralesettä
*8 dl rasvatonta maitoa
*3 kananmunaa
*1 banaani viipaloituna tai muussattuna
Sekoita ainekset hyvin keskenään ja anna turvota vaikka sen aikaa, kun uuni lämpenee tai käyt ulkona haukkaamassa happea. Kaada leivinpaperin päälle reunalliselle uunipellille ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla n.20-30 min. Nauti herkkujen nälkään vaikka marjojen kanssa tai suolaisen nälkään leikkeleen ja/tai juuston kanssa.
Lähde: sisilisk.vuodatus.net
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti